No niin, nyt on hoitovapaata jäljellä enää vähän yli viikko, kun helmikuun alussa palaan takaisin töihin. Nyt on siis hyvä hetki tehdä hyviä lounasruokia valmiiksi pakkaseen. Tämä juures-linssisosekeitto on mainio lounasruoka ottaa mukaan töihin. Sitä paitsi tuntuu siltä, että joulun ja uuden vuoden viettojen jälkeen maistuu taas kevyet keitot.
Tein tämän keiton samalla respetillä kuin juuressosekeittoni, mutta vaihdoin kerman kookosmaitoon ja lisäsin joukkoon linssejä, jolloin keitosta tulee astetta täyttävämpi. Kiva palata töihin kun on hyvät eväät.
Juures-linssisosekeitto
Noin 750 g juureksia (esim. bataattia, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa)
3 dl kuivattuja punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
kourallinen tuoretta yrttiä (esim. korianteria, timjamia tai lipstikkaa) / tai kuivattua pari teelusikallista
2 dl kookosmaitoa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Huuhtele linssit lävikössä. Kuori ja paloittele juurekset. Hienonna sipuli ja silppua yrtit. Kuullota sipulia öljyssä kattilassa muutama minuutti. Lisää linssit ja juurekset ja kuullota vielä hetki. Lisää vettä niin, että juurekset peittyvät. Lisää joukkoon yrtit ja anna juuresten hautua kannen alla pehmeiksi (noin 15-20 minuuttia).
Soseuta sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja mausteet ja kiehauta keitto.