Ollessani nyt hoitovapaalla, luksusta on aamut, kun ei ole kiire minnekään ja voi syödä aamiaista kaikessa rauhassa. Taapero syö puuroa lähes joka aamu ja ilta, joten puurokattila käy kuumana jatkuvasti. Enimmäkseen kattilassa porisee kaurapuuro, mutta välillä on kiva koittaa keksiä vähän vaihtelua puurotarjoiluun.
Tänään päätin kokeilla puolukkavispipuuroa ja siitä tuli menestys. Ensinnäkin suuri plussa siitä, että se on hyvää myös kylmänä suoraan jääkaapista. Eli kaikki, joka vähentää keittämis-kattilantiskaus-rumbaa, ilahduttaa, kun taaperon harrastuksena on tällä hetkellä ruokapöydällä käveleminen.
Taapero söi saman tien kolme lautasellista, ja itsellenikin maistui hyvin. Olen lasten myötä taas “löytänyt” puuron, ja syön itsekin mielelläni puuroa aamiaiseksi tai iltapalaksi erilaisilla tilpehööreillä. Tämä oli kuohkeaa, pehmeää ja ihanaa. Ja mikä väri! Jo pelkkä näky piristää tämän harmauden keskellä.
Puolukkavispipuuro
(Kuudelle)
5 dl puolukoita
1 l vettä
3/4 dl sokeria
1,5 dl mannasuurimoita
Kaada puolukat ja vesi kattilaan. Keitä noin 10 minuuttia. Siivilöi liemi. Kuumenna liemi kiehuvaksi, lisää sokeri ja mannasuurimot koko ajan vispilällä sekoittaen. Hauduta noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Jäähdytä haaleaksi ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi.
2 Comments